Maailman tuorein urheilulaji

Turun Sanomat
7.6.2013        www.ts.fi

Teksti            Marjaana Lahola
Kuvat            Tara Jaakkola, Timo Jerkku

Noin puoli tuntia kestävä virtuaalisota on valmis pyörähtämään käyntiin. Viisi toinen toistaan erikoisemman näköistä pelihahmoa on juuri materialisoitunut vihreälle metsäareenalle. Kartan toisessa päässä kivisessä laavamaisemassa viisi vastustajaa ilmestyy omalle aloituspaikalleen. Pelaajat keskittyvät tietokonetuoleillaan, hiiret kliksuttelevat komentoja pelihahmoille. Voittajille on tiedossa kunniaa, mainetta, lippu vielä suurempaan pelitapahtumaan tai rahapalkinto.
Tämän kesän aikana kyseinen tietokonepeli, Dota 2, on Kalle Saarisen päivätyö. Nousiaisista lähtöisin oleva 23-vuotias nuori mies viettää parhaillaan kesäänsä neljän joukkuekaverinsa kansaa Serbiassa, missä he treenaavat Yhdydvalloissa elokuussa järjestettävää suurta kansainvälistä peliturnausta varten. The International -turnauksen parhaille tiimeille on jaossa yli kahden miljoonan dollarin edestä palkintoja.
Saarinen ja muut Fnatic-joukkueen jäsenet ovat kilpapelaajia, elektronisen urheilun harrastajia. Elektroninen urheilu tarkoittaa tietokone- tai videopelien palaamista kilpaa muita vastaan.
Usein pelkäksi harrastukseksi tai pahimmillaan täydelliseksi ajanhukaksi mielletyt pelit otetaankin kilpailupiireissä vakavammin kuin muualla.

Saarinen, pelinimeltään Trixi, vastaa Skype-puheluun Serbian pelikämpässä. Taustalta kuuluvat joukkuekaverien äänet. Tänäänkin on treenipäivä.
 - Täällä herää, menee koneelle ja on koneella koko päivän, jos pelataan. Aloitetaan ehkä viideltä ja saatetaan pelata yhteen tai kahteen asti yöllä. Kaikki joukkueet tekevät tällä hetkellä samaa, vaikka me harjoittelemmekin länsimaisista pelaajista ehkä eniten. Tämä tulee olemaan kovin turnaus, joka meillä on tähän mennessä ollut, Saarinen kertoo.
Dota 2 on reaaliaikainen moninpeli, jossa kaksi viisihenkistä joukkuetta pyrkii fantasiatyyppisillä pelihahmoillaan tunkeutumaan vastustajan puolustusten läpi ja tuhoamaan näiden lähtöpaikalla sijaitsevan tukikohdan. USA:n turnaukseen osallistuu 16 joukkuetta eri puolilta maailmaa. Saarinen on turnauksen ainoa suomalainen - joukkuetoverit ovat kotoisin Ruotsista, Tanskasta, Saksasta ja Israelista. Balkanin komennuksen takana on serbialainen manageri.
Tällä tasolla tietokonepelaamista pitäisikin harrastuksen sijaan verrata huippu-urheiluun. Silloin tällöin pelailemalla parhaiden joukkoon ei ole mitään asiaa. Suomen elektronisen urheilun liiton eli SEUN:n entinen puheenjohtaja Teemu Hiilinen kuvaileekin kilpapelaamista yhdeksi maailman aktiivisimmista urheilumuodoista.
 - Aktiivisesti kilpaa on pelattu vähän yli kymmenen vuotta, hän kertoo.
Tuona aikana elektroninen urheilu on kehittynyt sen verran, että sen etuja ajamaan on perustettu ensin kansainvälinen liitto 2008 ja suomalainen liitto SEUL pari vuotta myöhemmin. Kesän alussa elektroninen urheilu lisättiin osaksi kansainvälisen antidopingkomitean toimintaa.
Hiilinen arvelee, että päivittäin toisiaan vastaan pelaavat Suomessakin tuhannet ihmiset. Ihan pienestä jutusta ei siis enää ole kyse.

Ruskossa asuva tuore ylioppilas Ville Vartiainen pelaa League of Legendsiä niin joukkuetovereiden ja kavereiden kanssa kuin yksinkin. Koulun edelle pelaaminen ei ole silti koskaan mennyt.

Käytännössä kilpapelaamisessa on kaksi kerrosta. Toiset pelaavat huvikseen ja harrastuksekseen ja vaihtelevalla mielenkiinnolla, mutta heidän lisäkseen pelimaailmassa on omat ammattilaisensa, joille näppäimistön tai konsolin naputtelusta on tullut täysipäiväinen ammatti.
Harrastajatasolla kilpaa voi pelata pelissä kuin pelissä, kunhan siinä on jonkinlainen mahdollisuus mitellä toista ihmistä vastaan. Suosituksi kilpapeliksi ei kuitenkaan mikä tahansa Tetris sovi.
 - Ensinnäkin vaaditaan, että joku rahoittaa peliä. Toiseksi sen pitää olla jotnkin katsottavissa verkon kautta. Kolmanneksi pelin pitää olla jonkinlaisessa tasapainossa, että sillä pystyy kilpailemaan, Hiilinen listaa.
Tunnetuinta elektroninen urheilu on Aasiassa. Esimerkiksi Etelä-Korean parhaat pelaajat ovat Teemu Hiilisen mukaan vähän kuin rokkistaroja, jotka asuvat ja treenaavat omissa pelitaloissaan.
 - Koreassa pelitalot on viety todella pitkälle. Taloissa on omat kokit ja fysioterapeutit. Enää ei tarvitse muuta kuin pelata, syödä ja urheilla, Hiilinen kuvailee.
Etelä-Koreassa erityisen suosittua StarCraft 2 -peliä pelaa myös Suomessa kaksi ammattitason pelaajaa: Samuli Sihvonen ja Santeri Lahtinen. Pelipiireissä heidät tunnetaan paremmin nimillä elfi ja Naama.
Myös kesän ajan päivätyökseen pelaava Kalle Saarinen voi kutsua itseään ammattipelaajaksi. Taitavien vastustajien lisäksi hankaluuksia on silti muitakin.
 - Sitä vartenhan tätä tehdään. Tällä hetkellä se on kuitenkin mahdotonta Suomessa. Täällä Serbiassa tulot olisivat helposti yli keskipalkan, mutta Suomen hintatasoon verrattuna ei tarpeeksi, Saarinen pohdiskelee.

Turkulaisen 24-vuotiaan Antti-Oskari Pakarisen eli Andy-O:n olohuoneen nurkassa odottelee erikoisen näköinen peliohjain. Mies käynnistää pelin ja näyttää, miten ohjain toimii.
 - Japanin pelihalleissa on tällaisia. Pelaan itse sen verran teknisiä hahmoja, että niitä on vaikea pelata Playstationin ohjaimella, hän kertoo.
Ruudulla kaksi hahmoa ottaa yhteen värikkäässä nyrkkeilymatsissa. Taistelupelisarjan Tekken on Pakariselle tuttu jo pidemmältä ajalta.
 - Alun perin skidinä tykkäsin tosi paljon Tekken kolmosesta. Myöhemmin ostin Tekken viitosen, koska siitä sanottiin, että se on samanlainen kuin kolmonen. Tykästyin siihen tosi paljon ja aloin katsoa videoita ja kysellä foorumeilta, miten sitä pitäisi oikeasti pelata.
Pelimekaniikkoihin tutustuminen johti Pakarisen kilpapelaamisen maailmaan, jossa hän on viihtynyt nyt kuusi vuotta. Konsolipelaajan treenit ovat kuitenkin erilaiset kuin tietokonepelaajalla.
 - Konsolissa on nettimahdollisuus, mutta se on herkkä verkkoviiveelle. Pelasin ennen verkossa, mutta siitä tuli vain huonoja tapoja, jotka eivät toimineet turnauksissa. Nykyään en pelaa netin kautta ollenkaan.
Sen sijaan harjoitteluaika kuluu joko konevastustajaa mätkiessä tai kavereita vastaan pelatessa. Pelaajaporukan kesken perustettu Turun taistelupelaajat ry järjestää viikoittaisia pelisessioita, jotka on sopivasti nimetty Turpakellariksi. Muuten harjoittelua tulee yleensä kerran pari viikossa, turnausten alla päivittäin.
 - Peli vaatii hirveän määrän harjoittelua, mutta hyviä vastustajia on paljon. On tärkeää löytää oikeat ihmiset.
Vaikka Tekken-piirit ovat Euroopassa Pakarisen mukaan aika pienet, turnauksia järjestetään kotimaassakin. Aivan Suomen huipulle Pakarinen ei ole pitkästä peliharrastuksesta huolimatta ainakaan vielä yltänyt.
 - Suomessa on kaksi kolme samaa, jotka ovat melkein aina palkintopallilla. Sen jälkeen tulee noin viiden hengen ryhmä rämä, johon itse kuulun.
Pakarinen on tyytyväinen tasoonsa, vaikka haluaakin kehittyä. Paineita hän ei voitoista ota.
Myös parhaat Tekken-pelaajat tulevat Aasiasta, Koreasta ja Japanista. Japanissa pelihallikulttuuri on edelleen voimissaan, ja ihmiset saattavat suunnata pelihalleille vaikkapa töiden jälkeen.
 - Siellä näkee, miten peliä kuuluisi oikeasti pelata. Tappelupelien ongelma on se, etteivät ihmiset tiedä, miten niitä oikeasti pelataan, Pakarinen selittää.
Lisäksi pelihallien pelaajat pääsevät taistelupeleihin käsiksi pari vuotta ennen muita.
Pakarinen on myös suuntaamassa elokuussa viikoksi Japaniin. Vaikka reissun tarkoitus ei olekaan puhtaasti pelaaminen, hän laskeskelee viettävänsä pelihalleissa Tekkenin parissa kolme tai neljä päivää.

Toinen kilpapelaaminsen suurmaa löytyy yllättävän läheltä, Suomen länsinaapurista. Teemu Hiilinen kertoo, että Ruotsia pidetään nykyään jo Euroopan Koreana.
 - Ruotsissa oli kuukausi ennen lätkän MM-kisoja Globenissa StarCraft-turnaus, joka oli loppuunmyyty. Dreamhack-tapahtumasta Ruotsin televisio lähetti suoraa lähetystä, ja Aftonbladetin verkkosivuilla on esports-ekstra, Hiilinen listaa.
Kotimaassa kilpapelaaminen on vielä tuntemattomampaa, mutta Hiilisen mukaan Suomi on kuitenkin menossa kovaa vauhtia eteenpäin. Hän naurahtaa, että elektroninen urheilu oli vastuussa yhdestä viime kesän suosituimmista tv-ohjelmistakin, paitsi että se julkaistiin verkossa. Suomen suurimman tietokonetapahtuma Assemblyn turnauksia seurasi nimittäin 1,3 miljoonaa katsojaa.
Kilpapelaamisella on silti vielä matka tunnetuksi urheilulajiksi.
 - Suomalaiset elävät vielä äijäurheilukulttuurissa: urheilussa hiki lentää ja kiroillaan. Tämä on ihan yhtä lailla kilpaurheilua, ja sitä varten pitää tosiaan harjoitella tuntikausia, Hiilinen toteaa.
Hiilinen uskoo silti, että elektronisen urheilun tulevaisuus Suomessa on valoisa.
 - Suomessa on tosi hyviä pelaajia, joita kehittyy koko ajan lisää. Esportsin sisäinen media on tosi hyvä. Enää puuttuu se, että se maaginen raja rikkoutuisi ja uutisia alkaisi tulla myös valtamediaan.

Aurinkoinen kesäpäivä ja musta pöytäkone lämmittävät Ruskossa asuvan Ville Vartiaisen huonetta. Ruudulla pyörii parhaillaan 19-vuotiaan miehen kilpalaji, hyvin paljon Dotaa muistuttava League of Legends. Vartiaisen eli Wolvyzin pelihistoria alkoi kavereiden kanssa pelaamisesta.
 - Alussa kilpailu ei oikeastaan ollut ajatuksena, vaikka halusinkin olla hyvä, Vartiainen kertoo.
Muutos tapahtui, kun Vartiaista alettiin pyytää mukaan pelijoukkueisiin. Jonkin aikaa hän oli mukana TCM Gaming -joukkueessa, mutta nykyään hänellä ei ole vakituista joukkuetta. Pelaaminen ei siitä huolimatta ole jäähyllä, vaan suunnitelmana olisi osallistua kesällä Assemblyyn ja syksyllä sekä Euroopan- että maailmanmestaruuskisoihin. Molempiin kerätään Vartiaisen sanoin "jonkinlaista Suomi-edustusta".
Vartiainen ei suunnittele ammattilaiseksi ryhtymistä. Hän kuintenkin myöntää, että ajatus kuulostaisi siistiltä, ainakin jonkin aikaa.
Mies laskeskelee, että joukkueen kanssa harjoitussessiot kestävät yleensä 3-4 tuntia, mutta sen päälle tulevat vielä yksilötason harjoitukset ja kaverien kanssa pelaaminen. Tauot ovat kuitenkin tärkeitä; väsyneenä pelitkään eivät kulje ja virheistä saa joukkuepeleissä kuulla pitkään.
 - Joskus alkoi ärsyttää, mutta osaan silloin pitää taukoa. On tärkeää, että on virkeä ja hyvä asenne.
Tänä keväänä ylioppilaaksi kirjoittanut Vartiainen ei ole koskaan päästänyt pelaamista koulun edelle.
 - Kerran olisi ollut matka Englantiin tiedossa, mutta minulla oli matikankoe samaan aikaan. Joukkueenjohtaja sanoi, että koulua ei tämän takia jätetä väliin, Vartiainen muistelee.

Dota-turnaukseen harjoitteleva Kalle Saarinen innostui pelaamisesta aikanaan veljien ja sittemmin kilpailuhenkisesti pelaavien kavereiden kautta.
 - Huomasin, että olen hyvä pelaamaan ja että tässä on mahdollisuus päästä ulkomaille ja pelata, voittaa rahaa ja tehdä sellaista, mitä oikeasti tykkää tehdä.
Kilpapelaaminen on luonteensa vuoksi hyvin kansainvälistä tuohua. Verkossa pelattaviin turnauksiin voi osallistua mistä päin maailmaa tahansa, ja parhaat pelaajat kulkevat turnauksissa ympäri maailman. Matkailua Saarinen pitääkin yhtenä pelaamisen parhaista puolista.
Myös Saarinen on sitä mieltä, että suuret harjoittelumäärät eivät vie hauskuutta pois pelaamisesta.
 - On se silti hauskaa, en minä tätä muuten tekisi. Jos tämä olisi tylsää, en sitten tätä tekisi, vaan keskittyisin koulunkäyntiin tai muuhun. Mutta teen tätä niin kauan, kun tämä on hauskaa.
Siviilissä Saarinen opiskelee Helsingissä Haaga-Helian ammattikorkeakoulussa. Kunnianhimoinen pelaaminen kuitenkin rajoittaa käytyjen kurssien määrää.
 - Tällä hetkellä mennään pelaamisen ja perhe-elämän ehdoilla. Koulut ja muut jäävät taka-alalle. Jos joskus lopettaa, niin sitten voi käydä koulut loppuun kunnolla ja katsoa jostain työpaikkaa, Saarinen pohdiskelee.
Siihen hänellä ei silti näytä olevan kiire. Nyt hän menee päivä - ja peli - kerrallaan.

MARJAANA LAHOLA